Taidekujahaku

Hypecon -tapahtuma järjestetään jälleen Hyvinkäällä 10. – 11.6.2023, ja tapahtumasta löytyy tuttuun tapaan myös taidekuja.

Hypeconin taidekujalla taiteen ja käsitöiden harrastajat ihastuttavat tapahtuman kävijöitä (ja järjestäjiä) myymällä toinen toistaan upeampia töitään, joiden kirjo kattaa niin orginaali- kuin fanitaiteenkin. Taidekuja sijaitsee mitä mainioimmalla paikalla paitsi aavan ja avaran myyntisalin sydämessä myös vilkkaan ihmisvirran äärellä.

TAIDEKUJAHAKU ON PÄÄTTYNYT!

  • Haku taidekujalle on päättynyt sunnuntaina 5.3.2023

Hypeconin coniteasta koostuva raati valitsee taidekujalle pääsevät taiteilijat sekä käsityöntekijät. Raati kiinnittää erityisesti huomiota onko hakemus ja portfolio toteutettu annettujen ohjeiden mukaisesti, portfoliossa näkyvien työnäytteiden laatuun ja toteutukseen, sekä pyrkii valitsemaan taidekujalle mahdollisimman erilaisia taiteilijoita.

Valinnoissa otetaan myös huomioon, onko taiteilija ollut aiemmin taidekujilla myymässä. Hypeconin taidekujalla on tänäkin vuonna ensikertalaiskiintiö, joka tarkoittaa sitä, että otamme taidekujalle n. 5-10 kpl ensikertaa taidekujalla myyviä taiteilijoita ja loput pöytäpaikat jaetaan kokeneempien taidekujailijoiden kesken.

Koko viikonlopun pöytäpaikkoja on tarjolla ainoastaan rajattu määrä. Hakiessasi pöytäpaikkaa koko viikonlopulle, varauduthan myös siihen että saatamme tarjota sinulle pöytäpaikkaa vain toiselle Hypecon-päivälle.


Taidekujan pöytäpaikkojen hinnat:

  • 1 päivä (joko pelkkä lauantai tai sunnuntai): 10 €/pöytä
  • Koko viikonloppu: 15 €/pöytä

Pöytämaksu kerätään tapahtumaan osallistuvilta taidekujalaisilta paikanpäällä Hypeconissa.


Täyttäessäsi hakulomaketta otathan huomioon:

Mikäli haluat jakaa taidekujapöytäsi ystävän kanssa, tehkää 1 yhteinen hakulomake, johon tulee jokaisen pöydälle tulevan taidekujailijan tiedot, portfoliot sekä muut hakulomakkeessa pyydetyt tiedot.

Huom: Yhdelle taidekujapöydälle otetaan max. 3 myyjää.


✦ Ohjeet portfolion tekemiseen

Taidekujahakemukseen liitettävän portfolion tulee sisältää max. 5 kpl työnäytekuvia / 1 hakija.

Yksittäinen työnäytekuva ei saa sisältää useita eri pikkukuvia erilaisista töistä (eli ei kollaasi-tyylisiä kuvia), joten laitathan portfolioon selkeät kuvat ainoastaan 5 eri tuotteesta/piirroksesta.

Selkeät tuotesarjakuvat ovat sallittuja.
(Tuotesarja: esimerkiksi kuva kolmesta korvakorusta, jotka on tehty samalla tekniikalla ja ovat näköisiä keskenään, mutta vain esimerkiksi väri tai jokin muu yksityiskohta vaihtelee. Tuotteet näyttävät selkeästi kuuluvan samaan sarjaan keskenään.)

Mikäli olet ollut jo aiemmin taidekujailemassa, voi 1 työnäytekuvistasi olla myös kuva aiemmasta taidekujapöydästäsi.

Jos haet taidekujapaikkaa ryhmässä:
Jos haet taidekujapaikkaa ryhmässä (max. 3 hakijaa/pöytä), toivoisimme että tekisitte ryhmällenne 1 yhteinen portfolio, joka sisältää jokaiselta hakijalta pyydetyt max. 5 kpl työnäytekuvia / 1 hakija.

HUOM:
Toivomme että portfoliona ei käytettäisi omaa Instagram, DeviantArt yms. taidesivustoja ja kuvasovelluksia. Mikäli liität hakemukseen portfolion kohdalle linkin johonkin edellä mainituista sivustoista, otathan huomioon, että raati arvioi kyseisellä sivustolla ainoastaan 5 ensimmäistä kuvaa jotka arviointihetkellä ovat näkyvissä.

Valitessasi kuvia portfolioosi, huomioithan seuraavat asiat:

  • Pyri esittelemään mahdollisimman kattavasti pöydällesi myyntiin tulevia tuotteita.
  • Otathan myös huomioon, että Hypecon on ikärajaton tapahtuma.
  • Pyrimme valitsemaan taidekujalle ensisijaisesti taiteilijoita ja käsityöntekijöitä, joiden myyntiin tulevat työt voisivat kiinnostaa tapahtumamme kävijäkuntaa.

Mikäli huomaat tehneesi virheen hakulomakkeen täytössä:
Lähetä sähköpostia osoitteeseen ✉ taidekuja@hypecon.net otsikolla “Taidekuja: ongelma hakulomakkeessa” ja kerro sattuneesta virheestä. Hakulomaketta ei siis tarvitse tehdä kokonaan uudestaan virheen sattuessa!


Yhteystiedot Instagram Facebook Twitter