Ohjelmahaku

Hae ohjelmanpitäjäksi Hypeconiin 

Tervetuloa pitämään ensimmäistä tai vaikkapa yhdeksättä kertaa ohjelmaa Hypeconiin!

  • Ohjelmasi voi käsitellä esimerkiksi suosikkiasi anime- tai mangasarjoista, ilmiöitä sarjoissa, katumuotia, ilmiötä aasialaisessa kulttuurissa, musiikkia, fandomeita, pelaamista sekä mitä tahansa muuta joka sopii Hypeconin luonteeseen.
  • Ohjelma voi olla ikäsuosituksellinen (esimerkiksi ikäsuositus 15), mutta ei vain täysi-ikäisille suunnattu. Ohjelma voi myös sisältää pohdintaa myös uskonnon ja politiikan kautta, mutta ei voi olla poliittisesti tai uskonnollisesti aatteellinen.

Ohjelma voi olla

  • Puheohjelma, eli “luentohenkinen”, johon olet ennakkoon valmistellut esityksen (esim. Powerpoint, prezi tms.) ja valmistautunut kertomaan aiheesta yksityiskohtaisesti
  • Työpaja, joka kestää joko tietyn ajan tai on auki koko tapahtuman. Työpajassa voidaan periä materiaalimaksu, mutta tästä on sovittava ennakkoon järjestäjän kanssa.
  • Keskustelupiiriä animesta, mangasta, cosplaysta, peleistä, japanin kulttuurista, aasialaisesta katumuodista, musiikista tai muusta puhuttavasta aiheesta. Keskustelupiirien aiheet voivat olla liki mitä tahansa, kunhan niiden tarkoitus ei ole loukata ketään.

Haemme teeman pohjalta erityisesti mukavaa, hauskaa, kevyttä ohjelmaa, mutta tämä ei kuitenkaan sulje mitään ohjelmia pois. Ohjelma koostetaan mahdollisimman monipuoliseksi ja laajaksi, joten uudenlaisetkin ehdotukset ovat tervetulleita.

Muistakaa että tänä vuonna Hypeconin lisäksi on myös Hypecon Encore. Encore keskittyy erityisesti aasialaiseen katumuotiin ja musiikkiin

Ohjelmanpitäjänä sinulla on Greenroom käytössäsi muiden järjestäjien kanssa tapahtuman aikana. Greenroom tarjoaa sinulle tapahtuman aikana kahvia, välipala-henkisen ruoan sekä paikan hengähtää ennen ja jälkeen oman ohjelmasi.

Hakemus ohjelmanpitäjäksi ja mahdolliset kysymykset lähetetään osoitteeseen hypecon@hypecon.net otsikolla ”Ohjelmahaku”.

Haku päättyy 17.4.

Hakemuksesta tulee löytyä

  • Haetko ohjelmapitäjäksi lauantaiksi vai sunnuntaiksi
  • Yhteystiedot:

    Nimi/nimet ja mahdolliset nimimerkit. Ilmoita viestissäsi miten haluat tulla esitellyksi ohjelmalehdessä, esim. esiinnytkö omalla nimelläsi vai nimimerkillä. Sähköpostiosoite (tai halutessasi puhelinnumero), josta sinut on mahdollista tavoittaa ohjelman suunnittelun osalta säännöllisesti.
  • Mitä aihetta ohjelmasi käsittelee.

    Mikäli et ole varma ohjelmasi soveltuvuudesta, voit tiedustella asiaa sähköpostitse hypecon@hypecon.net
  • Minkä tyyppinen ohjelma on (alla esimerkkejä vaihtoehdoista)

>Puheohjelma/luento: 1-2 ihmistä luennoi yleisölle, kesto 30-90 min.

>Paneeli: 3-6 ennalta sovittua ihmistä keskustelee yleisön edessä, välillä vastaten mahdollisiin kysymyksiin yleisöltä. Kesto 30-90 min.

>Keskustelupiiri: Rajattu joukko osallistujia (noin 10) keskustelee ennalta sovitusta aiheesta, muiden osallistujien on mahdollista seurata keskustelua vierestä. Kesto 30-90 min.

>Työpaja: toiminnallinen ohjelmamuoto, ohjelmanpitäjä/pitäjät vetävät esim. sarjakuvatyöpajaa, tanssituntia tai muuta vastaavaa. Kesto sovittavissa erikseen.

>Jokin muu: ohjelman ei tarvitse sopia ennalta määriteltyihin ohjelmatyyppeihin. Ohjelma voi olla myös esimerkiksi tanssinäytös, muotinäytös, cosplay-stand-up-esitys – otamme kaikki ideat vastaan! Kesto ja yksityiskohdat sovittava erikseen.

– Ohjelmakuvaus. Tässä vaiheessa riittää alustava suunnitelma siitä mistä aiheesta ja mitä ohjelmaa haluat pitää. Ohjelman sisältö on tärkeä valintakriteeri, joten huolehdithan, että kirjoitat selkeän kuvauksen.
Kuvauksessa on hyvä olla mm. aihe, näkökulma josta aihetta lähestytään, soveltuuko se aloittelijoille vai vaaditaanko aiempaa tietämystä/osaamista. Alustava nimi ohjelmalle (Tämä helpottaa ohjelmavastaavan työtä. Tarvittaessa voimme miettiä nimeä yhdessä). Huomoithan kuitenkin, että ohjelma ei saa sisältää k18 materiaalia eikä olla poliittisesti tai uskonnollisesti kantaaottava.

Lopullinen, ohjelmalehtiseen ja nettisivuille tuleva ohjelmakuvaus tarvitaan vasta myöhäisemmässä vaiheessa.


– Tekniikka: riittääkö diaesitysvalmius (powerpoint) vai tarvitsetko esim. kaiuttimet, internet-yhteyden tai mikrofonin.

– Muut vaatimukset kalustukselta: Tarvitsetko työpajaasi pöytiä? Yleisesti tarvitseeko ohjelmasi jotain tavallisesta luentosalista poikkeavaa varustusta? Kaikkea ei tarvitse tietää vielä tässä vaiheessa, kunhan muistat ilmoittaa tarpeistasi ajoissa, jotta ehdimme toteuttamaan tarvittavat välineet.

Vielä muutama asia (ei niin pakollisia kuin edelliset, mutta mukava tietää)

– Oletko ensimmäistä kertaa pitämässä ohjelmaa? Tarvitsetko tukea ja asioiden läpikäyntiä ennen ohjelman alkua?

– Tarvitsetko huoneeseen vänkärin ohjelman ajaksi? Yleisesti ainakin yksi vänkäri on ohjelmatilan välittömässä läheisyydessä ongelmien varalta, mutta jos tiedät tarvitsevasi avustajaa ohjelman aikana, on mahdollista järjestää vänkäri huoneeseen.

– Mahdolliset toiveet aikataulun suhteen, pyrimme ottamaan toiveet huomioon mahdollisuuksien mukaan.

– Ruoka-aineallergiat. Greenroomissa on kattava valikoima erilaista tarjoiltavaa, joten tiedotathan vain sellaisista allergioista, jotka vaikuttavat tilassa ylipäänsä oleviin ruokiin (esim. jos et pysty olemaan samassa tilassa sitrushedelmien kanssa jne).

– Jos mielessäsi on kysyttävää asiaan liittyen, laita rohkeasti sähköpostia ohjelmavastaavalle osoitteeseen hypecon@hypecon.net .